Elämä vie ja minä vikisen

Ruoanlaitto on mun suuri inhokkini. Oikeastaan mä vihaan sitä syvästi. Suurin syy siihen lienee se, että mä yksinkertaisesti olen ihan paska ruoanlaittaja.  Välillä mä päätän, että teen parin viikon ruokalistan etukäteen. Silmissä kuvia herkuista joita mä teen ja joita me sit nautitaan kynttiläillallisen kera. Taitaaakin olla romanttiset pari viikkoa edessä. Teen myös kauppalistan jonka mukaan teen ostokset - ei tarvitse kaupassakaan käydä pariin viikkoon. Tuumasta toimeen ja nettiin selailemaan reseptejä. Hirvee valinnan vaikeus. Tekiskö nahkiaista, ehkä tonnikalapihviä? Miten olis medium + naudan sisäfilepihvi? Katselen reseptejä vähän tarkemmin ja näyttää itse asiassa vähän kimurantilta, mutta ehkä mä selviän. Käyn katsomassa tonnikalafileen hintaa K-kaupan sivuilta. Mitä vittua? Sehän maksaa saman kuin naudanfile. Seuraavaksi katson naudanfileen hintaa. Sydän heittää voltin - sehän maksaa saatana saman kuin kultaharkko. Unohdetaan kaikki fileet - ei meidän rahoilla sellasia syö...

Peili. Tuo ehkä yksi perkeleellisimmistä keksinnöistä mitä maa päällään kantaa. Miksi ihmeessä joku meni keksimään asian, joka tuottaa vain pelkkää harmia. Vai oletko koskaan katsonut peiliin ja miettinyt, että ai saatana ku näyttää hyvältä. No, ehkä hirveessä jurrissa, mutta selvänä. Oletko? No, en kyllä minäkään. Kylppärissä meillä on peili josta näkyy vain naama ja osa kropasta. Miten voikin ihminen näyttää väsyneeltä ja vanhalta. Jossain vaiheessa mä luulin, että ihme on tapahtunut, kun rypyt alkoi silottua, silmäpussit pienentyä ja muutenkin naama näytti paremmalta. Ikävä kyllä totuus olikin se, että ikänäkö oli iskenyt ja mä en vaan nähnyt kunnolla. Liekö ollut alkava kaihi tai sokeus joka siinä silotteli ryppyjä ja silmäpusseja. Oli tullut aika ostaa suurentava käsipeili. Se järkytys, kun sen avulla huomasin, että mullahan rehotti kulmakarvat pitkin otsaa ja viiksikarvojakin oli huulen ympärystä täynnä. Muistan aina sen, kun ollessani teini asui kylällä vanhapiika, jolla oli iha...

Mä olen oikeakätinen. Siis täysin oikeakätinen. Vasen käsi roikkuu toki mukana, mutta lähinnä ulkonäöllisistä seikoista. Onhan se kivempi, että kummassakin pitkässä hihassa on täytettä ja t-paitakin näyttää kivemmalta jos vasen hiha ei heilu tyhjänä tuulessa. Vaan siihen se sitten jääkin. Vasemmalla kädellä ei pysty tekemään mitään. Kaikki tapahtuu oikealla. Oikea käteni on siis todella tärkeä raaja, mutta voi pojat, että se osaa olla myös hankala. Sillä nimittäin on ihan täysin oma tahtonsa ja se tekee mitä tahtoo. Valitettavan usein sen tekemät valinnat on aivan helvetillisen vääriä ja saattavat mut erittäin noloihin tilanteisiin. Asia, joka on mulle erittäin vaikea on se tikku millä lääkäri katsoo kurkkuun. Tiedättehän; avaa suu ja sano Aaaaaaaa. Siihen asti kaikki on ok, mutta sit se tikku. Se pieni, puinen tikunpätkä. Kun se lähestyy mun suutani, mä yökkään. Mä en vaan pysty sille mitään. Mun kurkkuun ei voi tunkea tikkuja. Mä olen hyväksynyt sen asian, mutta mun oikea käteni - se...